Tähteni

Vieläkin tulee mieleen se hetki, kun sinut aseteltiin kodin kynnykselle. Loistit kirkkaana kuin tähti. Enkä voinnut ymmärtää, että jotakin niin pientä voi nähdä. Katsoin sinua itkuisin silmin, enkä olisi halunnut kääntää päätäni. Siinä sinä olit. Pienen pieni. Tiesin, että en saata nähdä sinua enään uudestaan. Toivoin, että se hetki olisi kestänyt pidempään. Minä kuiskasin sinulle, ”Pysy siellä, pikkuinen.” Olit sisälläni, eikä sinun olisi tarvinnut kuin ottaa yksi askel.
Jäljelle jäi uskomaton kaipuu. Jos olisin käsittänyt, etten oikeasti saa sinua syliini, olisin katsonut sinua pidempään ja kuiskannut ”Rakastan sinua, pieni tähteni.”

Se

Se hyväilee minua, kuin tuuli hiekkadyyneja. Painaa minuun muistonsa, kuin jalka jälkensä meren rantaan. Nappaa syliinsä, suutelee tulisesti, kuin tulivuoren laava.
Kutittelee niskaani, piirtää selkääni.
Kauniita sanoja, unohtumattomia.
En tarvitse ruusuja käsittääkseni. En koruja ymmärtääkseni. Kaikki kaunis on tässä. Yhteisissä hetkissä.
Koske minuun kesä. Herätä talviunesta perhonen. ❤️

Kanssasi

Ihoon kirjoitettu, muistijälki. Tatuoitu ikuinen muisto. Kaunokirjaimin kerrottu, totuus, niin ettei unohdu. Sydämen päällä lepää, tarina tämä.
Verikyyneleet tippuvat. Imeytyvät sammalpeitteen läpi.
Metsän hoitava voima. Parantaa särkyneen.
Minä kyllä kuulin sanomattomat sanasi, kyllä minä kuulin raskaat huokauksesi. Pettymyksen terävä viilto. Jo parantuneet haavat avattiin. Joka kerta sattui edellistä enemmän. Kyllä minä näin sinun tuskaiset kyyneleet. Saman unelman äärellä, suuren ihmeen kynnyksellä. Matkamme tyssäsi. Kadotimme elämämme. Ei näkynyt mitään tuttua. Jäimme ilman.
Uskomaton voima tuli ja tempaisi meidät takaisin. Suuren kivun otteessa, pienuuden koskiessa, katsoimme toisiamme. Uusin silmin, uusin mielin. Vanha kulkee mukana, eikä mitään tarvitse unohtaa. Onhan nämä kokemukset muokannut meitä. Tehnyt meistä sen, mitä nyt olemme. Ja matkamme jatkuu, elämä jatkuu.
Veneessä on nyt uusi ehjä purje. Nyt tarvitaan vain tuuli ja kotisatama.

Herätys

Nainen puristaa puukkoa kädessään. Silmistä tippuvat tummat  kyyneleet. Hän on lähellä helpotusta. Terä puukossa teroitettu. Niin terävä, ettei tarvitse kuin yhden vedon. Nainen haluaa helpon lähdön. Haluaa, että veri pulppuaa. Katoaa hänestä nopeaan. Niin, ettei kukaan kerkeä tekemään mitään. Nainen kampeaa itsensä ammeeseen. Se on pesty ja puhdistettu edellisenä päivänä. Se hohtaa valkoisuuttaan. Naisella on päällään pikkuhousut. Ei halua kuolla täysin alasti. Amme täyttyy lämpöisestä vedestä. Nainen vihaa kylmää. Haluaa, että kuolema tulee villasukat jalassaan. Lämpöinen viitta harteillaan. Naisen silmät ovat mustat. Hän näkee itsensä veden alta. Iho helmeilee. Napa näyttää hassulta. Arvet mutkittelevat. Nainen painaa päänsä veden alle. Pulssi tuntuu heijastuvan ammeen reunoilta  ja hänet valtaa ihmeellinen rauha. Hiljaisuus, jollaista ei koe kuin pinnan alla. Muu maailma on poissa.
Nainen nostaa raskaan päänsä pinnalle. Hiukset ovat liimautuneet poskille. Suu haukkoo ilmaa. Hukuttautuminen olisi  kivulias kuolema tai niin sen kuvittelee. Kun vettä vetää keuhkoihin tulee varmasti tunne, että on saatava happea ja rupeaa katumaan tekoaan. Suonen viiltäminen tuntuu oikealta päätökseltä. Se on peruuttamaton.
Nainen pyyhkii naamaansa. Vielä on lämmin. Mielen täyttää vain lähtö, viimein. Harkittu teko, jota kukaan ei pysty estämään. Ranne on viritetty, taivutettu alaspäin. Jänne ja suoni näkyvät selvästä. Yksi nopea veto ja kaikki on loppu. Elämänveri tulvahtaa, valuu pitkin ammeen reunaa.
Nainen kuulee, ennen kuin sulkee silmänsä, kuinka lintu nokkii ikkunaruutua..

Sydämen kuva

Miksen saisi ihan rauhassa surra. Miksen saisi itkeä itseäni uneen. Miksi sitä vaatii itseltään jotain sellaista, mihin ei vielä kykene.
Sydämellä kaipuun kuva. Ei halua irrottaa otettaan. Kantanut sitä mukanaan niin kauan.
Pidä kiinni, päästä irti kun olet valmis. Ei meillä ole kiire minnekään.
Voidaanhan me vielä hetki unelmoida, kun ei meistä nyt muuhun ole. Voidaanhan sitä vielä elää huomisen toivossa. Mennään hetki kerrallaan ja
katsotaan, jos vielä joku päivä ollaan vahvoja jatkamaan elämää ilman
unelman kuvaa sydämellä.

Elämän virta

Ne sanomattomat sanat. Sano ne tänään. Älä odota parempaa aikaa. Sellaista ei välttämättä tule koskaan. Kaikki mitä olet toivonut tekeväsi, tee ne. Ei huomenna tai viikon päästä. Et ehkä ole niitä näkemässä.
Joitakin asioita ei pysty muuttamaan. Anna niiden olla paikoillaan.
Elämän virrassa opeteltava katsomaan kohtisuoraan. Ei alentuvasti eikä moittien. Otettava rinnalleen, ei potkittavaksi.
Rakkaus ei valikoi. Ei mieti, eikä vertaa. Rakkaus toimii ja tekee kaiken parhainpäin. Peittää paljonkin pahan alleen.
Rakkauden sokaisemin silmin näemme tärkeimmän. Lähimmäisen!
Joku voi odottaa vain yhtä sanaa, yhtä tekoa. Lämmintä hymyä, ehkä kiitosta, pientä hipaisua ohimennen. Sen ei tarvitse olla suuren suuri. Mutta merkitys voi pelastaa elämän.

Taakka

  • Raskain mielin, silti hymyillen. Painolasti hartioilla, silti kevyesti kävellen. Ei ole aina helppoa ihmisen elo. Jatkuvaa taistoa, hyvää ja pahaa.
    Joskus, kun ei ole mitään kerrottavaa, niin tulee valitettua. Joskus hymykin hyytyy eikä näy kuin kyyneleitä. Joskus tulee hetkiä ettei jaksa kannatella itseään. Silloin toisen syliin on ihana käpertyä. Odottaa siinä, että toinen silittää pahaa oloa pienemmäksi. Miten tärkeää on, kun voimattomuus iskee, niin toinen sanoo: Ole siinä ihan rauhassa. Minä hoidan tämän. ❤️

Kyynelten valtameri virtaa kiitollisesta mielestä. Jotain elämästä uupuu mutta jotain todella kallisarvoista olen saanut tilalle. Jokaisella on oma taakkansa kannettavanaan. Ja kukaan ei omaansa vaihtaisi.

Äidit

Äidit näkevät enemmän kuin muut.
He näkevät jotain kallisarvoista, jotain mitä eivät tahdo menettää koskaan.
Äidit tekevät enemmän kuin muut. Ja tekisivät vielä enemmänkin jos se olisi mahdollista. Äidit..ihmeellisiä minun mielestä. Teissä on jotakin sellaista, mitä ei voi korvata. Ei rahalla ostaa, ei kullalla mitata. Äidit, näette aina enemmän, syvemmin ja armahtavin silmin, kun katsotte
Lapsianne.❤

Lapseton

Minullakin on äidin sydän vaikka olenkin lapseton. Ei kait se minusta poistu ikinä. Tunnen kuin äiti. Rakastan kuin äiti. Ikävöin kuin äiti.
Minullakin on kohtu. Minulla on rinnat. Syntynyt äidiksi.
Silti joudun elämään ilman lapsia, äidin mielellä. Joskus on kirvonnut mieleen kysymys: Miksi. En kysy Miksi minä. Meitä lapsettomia on niin paljon. Mutta silti. Olenhan nainen ja tarkoitettu äidiksi. Ilman omaa valintaa, ilman että itse olisin saanut asiaan vaikuttaa, jäin ilman. Eikö ole karua. Ja asiaa ei muuta mikään. Se on vain hyväksyttävä. Lapsettomuus.