Opetus

Joku on jättänyt oven auki. Ihmisten tulla ja mennä. Verhot lepattavat. Valkeat, hennot. Valo siivilöityy niiden läpi. Tuoden tilaan sopivan tunnelman.
Nurkasta kuuluu musiikkia, klassista.
Nojatuolissa kurkottelee nainen. Ojentelee käsiään ja antaa ilman paeta keuhkoistaan. Jäsenet venyvät kuin kissalla. Jaloissaan villasukat, sylissä vanha kirja. Aarre. Kuluneet kannet. Sivut haalistuneet. Kirjoitukset näkyvät silti selvästi.
Nainen ajattelee entistä elämäänsä. Valui hukkaan odottaessa.

Yksin, pelkkä huone seuranaan. Näkee ikkunassa hahmon. Menee katsomaan lähempää. Näkee itsensä pienenä. Vaaleat hiukset. Siniset silmät. Haavoilla. Pikkuinen. Minne tyttö juoksi. Nainen silmäilee pihaa. Tyhjää heiluvaa keinua. Avoinna olevaa leikkimökin ovea. Autiota hiekkalaatikkoa. Tuttuja puita. Ehkä tyttö juoksi niiden taakse. Ei näy vilaustakaan.
Yhtä äkkiä tyttö seisoo suoraan naisen edessä. Nainen säikähtää. Katseet kohtaavat. On hiiren hiljaista. Tyttö painaa etusormensa suunsa eteen. Merkiksi puhumattomuudesta. Sitten hän painaa kämmenensä korviensa eteen. Merkiksi kuulemattomuudesta. Samalla katsoen suoraan silmiin. Eikä päästä katsettaan lipumaan. Nainen on hämmennyksissään. Mitä tyttö yrittää kertoa. Sitten tytön kädet muodostavat sydämen ja sen jälkeen etusormi osoittaa suoraan naiseen.
Nainen räpyttää silmiään ja tyttö on poissa. Maassa näkyy pieni perhonen. Kevään ensimmäinen.

Tietoa kirjoittajasta

marilyn

Tarinoita, runoja, pienin sanoin.

2 kommenttia artikkeliin ”Opetus”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *