Elämäni kivet

Katselen kiviaitaa, jonka isäni on kasannut. Nostanut kiven kerrallaan. Nostanut ne siihen rajaksi. Kertomaan omaa tarinaansa. En halua koskea tuohon kiviaitaan. Korkeintaan haluaisin jatkaa sitä, isäni työtä. Haluaisin kasata omat kiveni. Isoja pyöreitä. Pieniä kulmikkaita. Niin, että kaikki olisi sopusoinnussa keskenään.
Katselen aitaa..kiviä. Nekin puhuvat omaa kieltään. Niistä aistii vahvuuden, kestävyyden. Ei kahta samanlaista, ei identtistä muotoa. Ja silti ne ovat yhdessä, muodostaen jotain. Yksinään olisivat vain kivi mutta nyt yhdessä ovat enemmän.

Sisälläni velloo lempeät aallot. Kevyesti lyövät sieluani. Rauhoitellen hierovat, hyväilevät säröjäni. Tiedän olevani kotona, siellä, missä sydämen juuretkin ravitaan.

 

Tietoa kirjoittajasta

marilyn

Maailmojen syvyyksissä sukeltava sinnikäs metsien tietäjänainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *