Unelmat

Haaveilua, herkistelyä. Mahdollisuuksia, mahdottomuutta.
Mietiskelyä, ajatuksien lentoa.
Todellisuutta, taikuutta. Kaikki sekoittuvat kauniiksi yhdeksi elämäksi.
Unelmointia..ilman niitähän elämä olisi kuollutta. Elämältä putoaisi pohja. Ilman unelmia olisimme köyhiä. Ilman ajatuksia tulevaisuuden jännittävistä käänteistä, niiden kutkuttavista mutkista, ilman haaveita meillä ei olisi mitään. Tyhjä astia, joka odottaisi, että joku sen täyttäisi. Odottaisi turhaan. Kukaan ei tule. Kukaan ei täytä. Jatkan unelmointia, koska se pitää minut hengissä, se antaa toivoa.
”Unelmat antavat siivet!”

Minä riitän

Surun polulla, vahvasti kiinni elämässä.
Ilma täynnä kyyneleitä, jalat tukevasti maassa.
Toivon rippeet kulkevat mukana.
Minä riitän, vaikka en äidiksi asti
yltänytkään.
Minusta on, vaikka en saanut pientä syliini saakka.
Elämässä on paljon muutakin.
Paljon polkuja, eri teitä,
tienviittoja, suuntamerkkejä.
Askeleeni hidastuvat, vedenpisarat raikastavat kasvoni.
Elämällä on niin paljon annettavanaan,
enkö vain ottaisi osani siitä.

 

Aamunkajo

Auringonsiltaa pitkin jos kulkea voisi.
Elämän valoa kohden päättäväisin askelin.
Lempeästi vinkkaa silmää aamunkajo.
Kutsuu lähemmäs, kutsuu äärettömyyteen.
Ei paina sydäntä murhe,
ei huomisen huoli.
Antaa tulla vain, täyslaidallinen
antaa tulla vain sisälle asti.
Hengitän sinua valo,
hengitän, kuin en seuraavaa aamua näkisi.

 

Äiti

Lämpöiset kädet, uurteiset
vahvoin viivoin varustellut.
Ovat kantaneet, pitäneet kiinni
päästäneet jokaisen yhden kerrallaan
toivottaneet hyvää matkaa
Äidin kädet.
Hennoin uurtein koristellut silmät
ovat katsoneet, ovat nauraneet
ovat olleet kyyneleistä sumeat.
Ovat olleet tarkkana jokaisen askeleen perään.
Kantavat lastensa kuormaa heidän tietämättään. Ottavat selkäänsä kivistä suurimmat.
Vain sen tähden, että lapsella olisi kevyemmät askeleet, kevyemmät murheet. Vain sen tähden…
Äidit.

 

Elämän valssi

Enempää en voisi toivoa. Kaikki hyvä tässä. Astelen laiturille. Katselen taakseni, sivuilleni. Penkki kutsuu istumaan. Se pyytää minua hetkeen kanssaan. Istahdan. Vaivun hidastettuun aikaan.
Saanko luvan elämä. Nyt olisi aika valssille. Pitkälle ja viipyilevälle.
Liidetään elämä yhdessä, tämän kauniin hetken syleilyssä. Vie ja taivuta. Ohjaa sinä minua,
minä seuraan!

 

Vahva

Sanoiko sinulle joku, ettei sinusta olisi. Kuiskailiko joku korvaasi pelon säkeitä.
Ehkä sinä itse.
Kunnes huomasit, että pystyt mihin vain. Huomasit, että sinusta on.

Kaukana muista, ihan yksin, ilman toisten turvaa, työnsit itsesi esille.
Näytit, että pelko on vain pelkoa omassa päässä, itse keksittyä.
Kun tarpeeksi uskoo voi halkoa vaikka kallion. Sinä näytit, mitä itseensä luottaminen saa aikaan.
Sinua ei voi olla näkemättä. Sinun ohitse ei voi kävellä. Sinun kohdalle on pakko pysähtyä ja ihmetellä sinnikkyyttäsi. Ja sitä, ettet antanut periksi.

 

Silmät

Silmät.
Kertovat jotain, mitä ei sanoin kerrota.
Silmät ovat todella sielun peili.
Joskus ne paljastavat kantajan surun, kauhun, ikävän.
Olemus hymyilee, jalat iloitsee, kädet ahkeroivat.
Mutta silmät. Ne kertovat totuuden.
Paljastavat sen, minkä kaikki muut peittävät.

Anna minulle pelottomat silmät. Anna minulle vakaa mieli. Etten heiluisi sinne tänne kuin haavanlehti.
En tarvitse ainuttakaan maskia. En peittävää meikkiä. En koreita vaatteita.
Haluan silmät, jotka kertovat totuuden.

Kuolema

Huomisesta emme tiedä. Emme askeltemme määrää.
Pahan viitta laskeutui. Veti mukanaan kuoleman rekeä.
Raahasi syyttömiä syvyyksiin. Teki karmaisevan teon.
Verentahraama katukivetys.
Verenpisaroita paidanhelmassa.
Repi auki lihasta, syytöntä sydäntä.
Vei mukanaan ihmisiä alas pimeyteen.
Ei voi ymmärtää raakuutta. Ei sen aiheuttamaa surua.
Tuskaa, joka ei koskaan katoa.

Elämästä ei koskaan tiedä.
Arvaamaton.

 

Hetki kerrallaan

Miten sydämen ympärille kasataan muuri? Miten siitä saadaan niin vahva, ettei puukon terä enään pysty sitä naarmuttamaan.
Sydän parka vapisee. Haluaisi toipua. Suojelee itseään kaikin voimin. Ettei paha pääsisi kiinni.

Työnnä sydän, juuresi tähän maahan. Pumppaa siitä elämää itseesi. Anna tämän rauhan virrata vapaana suoniisi. Kokoa näiltä mailta itsellesi voimavara. Kääri tästä illan kukoistuksesta viltti ympärillesi. Lämmittele siinä ja raota yhtä nurkkaa kerrallaan, että hyvä pääsee sisään.
Hetki kerrallaan, päivä kerrallaa, minä lupaan sydämeni,
me selvitään,
me vahvistutaan,

hetki kerrallaan.

 

Et tule

Et sinä tule. Ei sinun ole tarkoituskaan tulla. Ihan turhaan odotan, kulutan voimavarojani.
Yritän katsella vuorien yli. Yritän kahlata suurimmat suot.
Minä kyllä yritän. Teen kaikkeni, että unohtaisin. Ettet enään muistuttaisi minua mistään. Vuolisin vaikka sydämestäni paloja, jos se saisi tämän kaipuun sammumaan.
Ihan tyhmää olla tälläisessä ansassa. Kuka irrottaisi jalkani, kuka avaisi käteni lukot.
Kuka saisi taottua järkeä päähäni.
Älä odota enään.

Kuu katselee pientä ihmistä. Lohduttaisi jos osaisi.

Sinne, minne osuu sekä valo että varjo. Sinne, missä ei kuulu kuin tuulen lempeä kuiskaus.
Sinne minä tahdon.
Voisin katsella kuinka harakankellot heiluvat kesän viimeisinä hetkinä. Ihastella, kuinka aurinko siivilöi valoaan saniaisten viehkeiden lehtien läpi.
Painaisin pääni siihen kohtaan, käärisin itseni käärölle kuin kissanpentu. Keinuttaisin itseni uneen. Seuraisin valon ja varjon leikkiä.
Kunnes kuu ottaisi omansa.