Tunne

Minä tiedän etten koskaan tule saamaan omaa lasta. Ja silti minä olen aina tuntenut sisälläni, että minusta tulee äiti. Minulla on ”tunne” mahasta. Isosta mahasta. Siitä, kun minun on vaikea kävellä ja joka kohtaan sattuu.

Minua rupeaa jo ärsyttämään tämä ”tunne”!
Luulin sen merkitsevän jotain..olen odottanut ja odottanut. Milloin se tapahtuu.
Voitte kuvitella kuinka raastavaa. Kuinka kuluttavaa. Haluaisin eroon tästä ”tunteesta.” Mutta ei ole pakopaikkaa. Se seuraa itsepintaisesti mukana.

Se ”tunne” kertoo, kuinka kannan sinua sisälläni. Minun ei tarvitse pelätä keskenmenoa. Eikä muitakaan vaaroja. Minä tulen synnyttämään sinut. Syksyllä alun saannut. Minä tulen työntämään sinua vaunuissa, lumen takertuessa renkaisiin.
Minä imetän sinua sängyssämme. Luonnollisin asia maanpäällä. Katselen sinua ja tuntuu,että olet ollut siinä aina.

Tämän kaiken saa aikaan ”tunne”.

Miten pääsen eroon sinusta?
”Tunne”

Hiljaisuus

Istun hiljaisuudessa. Hiljaisuus voi olla painostava. Se voi olla vaivaannuttava. Hiljaisuudesta on niin moneksi. Se on kiinni ihmisestä, millaiseksi hiljaisuuden tuomitsee.
Minulle se antaa tilaisuuden kuunnella itseäni. Se ei vie minulta mitään. Ennemminkin se lisää tilaa. Avartaa.
Miten reilusti voinkin olla vain minä. Ilman sanoja, ilman ilmeitä.
Hiljaisuus..sinua kaipaan. Sinua odotan. Sinua etsin. Ja kun hetkenkin saan viettää seurassasi, niin tunnen kuinka minäkin hiljenen. Olen vain.

 

”Sä saat itkeä niin paljon kuin haluat. Sä saat olla just niin hauras kuin olet. Mulle voit näyttää heikkoutesi. Voit olla ihan pienen pieni, näkymätön. Silti minä rakastan sua. Sitä ei muuta mikään. Minä rakastan kun voin pyyhkiä kyyneleesi. Rakastan kun saan vahvistaa sua, kantaa sut lepäämään. Rakastan kun olet sä, just mulle sopiva. Mä näytän sulle, kuinka suuri sä oikeasti olet. Älä huoli kultaseni, levitä vain siipesi, ne kannattelevat kyllä.”

Ei.

Onko se näin vaikeaa. Vai teenkö minä siitä sen. Paisuttelenko asiaa. Onko se mukamas niin suuri. Etten vain pääse sen yli. En jaksa kivuta, en jaksa edes yrittää. Haluan velloa surun tunteessa. Haluan ikävöidä itseni loppuun. Kun en halua päästää irti. Haluan vielä unelmoida, koska muuhun minusta ei ole.
Olet minulle tähti, kirkkain. Kaikista suurin ja rakkain. Miten minä sanon tälle haavekuvalle ettei se enään ole tervetullut, ei päiväuniin, ei pieniin hetkiin, ei aamun ensimmäisiin säteisiin, ei illan tuomaan usvaan. Ei. Senkö minä sanon sinulle.

Kevyt

Voisinkin olla osa tätä kauneutta. Heijastua vedenpinnalta. Olla yhtä köykäinen kuin höyhen. Tuuli ei kuljettaisi. Ei työntäisi minua eteenpäin. Tyytyisin vain olemaan. Kellumaan.
En tuntisi kiivaasti lyövää sydäntäni. En kehää kiertäviä ajatuksia. Kun vain voisin hetken olla kuin vesimittari. Tehdä piruetit kevyin askelin. Hyppiä tähtikuvioita pitkin järvenpintaa.
Jos voisi edes hetken olla osa tätä tyyneyttä ja unohtaa elämän myrskyt.

Punaiset kengät

Punaiset kengät. Ihan uudet. Ne ovat punaiset. Niissä on tasapaksut mustat kovat pohjat, jotka eivät jousta yhtään. Nappaskengät. Sillä nimellä minä niitä kutsuin. Kävellessä katsoin vain jalkojani, kenkiäni. Niissä oli soljet sivuissa ja ne istuivat jalkaani täydellisesti. Ääni, mikä niistä kantautui kävellessä, oli hurmaava. Ne kopisivat mukavasti. En saanut silmiäni irti niistä. Minun punaiset kenkäni. Niiden pinta oli mattainen, pikkunukkainen. Niistä tuli minun lemppari kengät.
Pikkusiskolla oli synttärit. Siskoni ja hänen kaverinsa hyppivät pihallamme hyppynarua. Näin tilaisuuteni tulleen. Pääsin testaamaan uusia kenkiäni hyppimiseen. Sujahdin mukaan punaisilla kengilläni. Mielestäni millään muilla kengillä ei ollut niin hyvä hyppiä. Huomasin muiden hyppijöiden ilmeestä, että en ollut tervetullut heidän porukkaan. En välittänyt. Olinhan vanhempi kuin he. Pelkäsin tosin, että irtokivet naarmuttaisivat uudet pinnat. En jatkanut hyppimistä kauaa mutta varmistin, että kaikki huomaisivat kenkäni. Ne olivat niin kauniit. Punaiset! Tuntui, että niillä kengillä kaikki tekeminen tuntui jotenkin erikoisen hienolta.

Olen miettinyt, miksi minä aika-ajoin etsin punaisia kenkiä. Sellaisia jotka kopisee. Sellaisia mattapintaisia. Sellaisia, joista ei vain haluaisi luopua, kun ne merkkaavat enemmän kuin muut kengät. Minun lapsuuden ensimmäiset omat punaiset kengät. Etsinkö teitä turhaan vai odotatteko minua jossain. Nappaskenkäni❤️

 

 

 

Matkalla

Matkalla olemme. Katselemme ohi lipuvia saaria, niitä kiertäviä kiviä. Mykistymme siitä, miten liikkumatta voi järvi olla. Kun saamme edetä hitain vedoin eteenpäin. Annamme elämälle luvan kuljettaa. Emme haluakaan etukäteen tietää, mitä seuraavan poukaman takaa löytyy. Olemme tutkimusmatkalla. Etsimme jotain, jotain, mikä saa sen hetken tuntumaan ikuisuudelta. Ei se aina tarvitse paljoa. Elämä voi yllättää. Näyttää, että sillä on vielä paljonkin annettavanaan. Kun vain maltamme hiljentyä. Maltamme riisua korkeat odotuksemme. Silloin on tilaa tulla yllätetyksi.

Tuuli

Puut kertovat, että olet on lähellä. Lehdet taputtavat. Lempeästi lyöt lahkeisiin, paidan helmaan. Olet tulossa etelästä, lämmin tuulahdus. Käyt pyörittämään hiuksiani. Annan sinun leikkiä. Otan kiinni sinun tuoksuista. Pitkän matkan kulkija, heiluta sinä vedenpintaa, humise puiden väleissä, vie itikat mennessäsi ja anna mäkäräisille kyytiä.
Minä kuuntelen sinun määrätietoista etenemistä! Ihastelen, kuinka kosketat kaikkea, mikä osuu tiellesi.
Sinä tuot uutta ja viet vanhaa.
Tuuli.

Loma

Kun rauha kumpuaa maasta. Vedestä nousee hiljaisuus. Kun saan nousta kyytiisi. Soutaa. Olen osa jotain ikiaikaista. Kun vene halkoo pitkin tyyntä järveä ja minä sen mukana, jää minustakin vain vana. Jätän rannalle raskaat ajatukset, arjen tiukan aikataulun. Rakennan rytmini luonnon mukaan. Annan itselleni luvan lentää, lentää vapauden aamuun. Nousta kuikan huutoon, ravistella unihiekat aamukasteeseen.

Viisas nainen

Sinusta huokuu seesteisyys. Se on osa sinua. Silmäsi kertovat sielusi tilan. Rauhan.
Et osaa sanoa pahaa sanaa toisista ihmisistä. Et kerro perättömiä juoruja.
Käännät mielellään huononkin asian parhain päin. Ja teet sen niin hienovaraisesti. Sinä näytät, mitä lämpö saa aikaan.
Sinussa ei ole mitään teeskentelyn rippeitäkään. Tulet tilaan itsesi kantaen. Lempeyden paistaessa lävitsesi. Sinun seurassa tuntuu, että itsekin olisi parempi ihminen. Otaksun, että olet siunauksen ihminen.
Kun kuuntelet, et katsele sivuille tai pyörittele päätäsi. Olet siinä ja kuuntelet. Viisas nainen. Miten ikävä minulla on sinua! Tietämättäsi, mölyä pitämättä, olet minuakin opettanut. Viisas nainen!