Ollaan vain

Miksi en vain kaappaisi sinua viltiksi iholleni. Miksen vain hyppäisi syliisi. Kaivautuisin siihen lämmittelemään. Antaisin murheen kaikota.
Miksen vain tulisi vierellesi. Ottaisin huulesi vasten omiani. Kätesi kiinni käsiini. Miksen vain tulisi ja rakastaisi! Koska siinähän sinä olet,
yhtä alaston kuin minä. Yhtä rakastunut, yhtä odottava. Mitä jos minä tulen viltiksi ihollesi, sinä painat huulesi, kiedot kätesi. Mitä jos ollaan näin, sylikkäin,
Ollaan vain..

Murheita

Murheita on monenlaisia. Useat murehtivat sitä, mitä heillä ei ole; toiset taas, etteivät menettäisi sitä, mitä heillä on!
Jos lopettaisi murehtimisen, edes päiväksi. Keskittyisi siihen hyvään, mitä on. Katselisi hetken maailmaa lapsen silmin, leikkisi ja nauraisi.

Isä

Sinä hymyilet läpi kyynelten
sinä olet ystävällinen läpi murheiden.
Sinä opetit, mihin luottaa elämän myrskyissä, kenen helmaan paeta kun elämä runtelee.
Sinä olet isäni
joka syvin huokauksin rukoilee
joka Enkeleiltä pyytää suojelusta lapsilleen
Isäni ❤

Ei kait

Ei kait minun joksikin muuksi tarvitse muuttua. Ottaa päälleni jonkun toisen nuttua. Liian pientä ja väärän väristä.
Enkö minä ole juuri tälläisenä hyvä.
Elämän arvilla karaistunut.
Olen kävellyt murheen laaksossa, kävellyt varjosta valoon. Kohdannut pelkoni. Katsonut sitä suoraan silmiin. Joutunut maistamaan pettymyksen karvasta makua. Olen saanut tuntea, kun pitkän pohjalla olon jälkeen saan pääni pinnalle. Ei kait minun tarvitse muuttua. Eikö Elämä tee sen puolestani.

Elämä

Mitäpä sitä ihmettelemään
tätä elämän kulkua
Aika raksuttaa
aamu vaihtuu illaksi
Sama miten paljon minä huokailen
ei pysähdy pyynnöstä
ei jätä kello lyömättä
Josko sitä hyppäisi mukaan
kulkisi elämän mukana
hetken kerrallaan
kaikki aistit auki

Kevät

Sieltä se pilkottaa,
kevättä rinnassaan.
Kietoo kaiken lämpöönsä,
herättää unesta metsän.
Antaa voimaa kasvuun,
sulattaa versoista pienimmänkin.
Koskettaa säteillään,
antaen uutta toivoa,
kevät rinnassaan.

Kotiin

Älä mistään murehdi,
äläkä kanna huolta,
olenhan minä tässä

Ota kiinni kädestäni,
minä vien sinut sinne
sinne, missä kukaan ei moiti
eikä esitä vaatimuksia

Ota nyt kädestäni, purista, äläkä
koskaan päästä irti.
Mennään yhdessä,
Kotiin

Vierelläsi

Seison ihan vierelläsi, kohoat korkeuksiin, ulottumattomiin.
Varjosikin lepää pitkänä, kaukana minusta. Silti tunnen, että olen lähellä.
Tuijotan sinua, huojuvaa runkoasi.
Kuinka pitkään olet siinä seissyt. Nähnyt monta rukousta. Kuullut monia huokauksia. Olet ollut siinä, kun joku repii kuortasi. Potkii vihaisena raivoaan. Kaiken tämän olet kestänyt ja nähnyt ja silti seisot siinä. Kuin mitään et olisi tuntenut, nähnyt tai kuullut.

Sivuni

En voi sanoa ettenkö odottaisi sinua. Sanon, että olisi helpompi jos lakkaisin. Kun järki sanoo, ettet tule mutta sydän odottaa ja toivoo.
Ristiriitaisissa tunnelmissa yritän halkoa päivästä toiseen. Onneksi vuosirenkaatkin lisääntyvät. Kertovat omaa tarinaansa. Arpinen iho muistutuksena käydyistä taisteluista.
Voitonmerkkinä jokainen niistä.
Kestin kaikki 12 erää. Joku isku vei lattiaan, polvilleen. Aina jaksoin kuitenkin nousta.
Tässä olen, puhdas paperi edessäni. Jos nyt ei kirjoittaisi päälle ja valitsisi itse värit. Kirjoittaisi oman tarinan, omin sanoin. Yhdeksi sivuksi kirjaani.

Vahvasti olet

Painan käteni sammalpeitteen päälle. Alla lepää vahvat juuresi. Olet kietonut ympärillesi elämää. Ihastelen sinua läheltä. Haluaisin osan mystisestä maagisuudestasi. Olet hiljaisella vakavuudella oma itsesi. Et muutu toisten pyynnöstä. Et kätkeydy maskien taakse. Et puhu turhia sanoja. Jos vielä hetkeksi taivun tähän, että osa taikuuttasi lähtisi matkaani, pieneksi hipuiksi taskuuni.