Tiedätkö

Tippuvat ne kuin helminauha poskilleni. Malttamattomana odotan, minkälaiset kortit elämä jakaa. Onko ne onnesta, surusta, hämmennyksestä. En tiedä. Tippuvat silti. Kyyneleeni.
Tunteiden aallokossa, ajatusten seilatessa, yritän ottaa jostain kiinni. Etten putoaisi jälleen. Yritän huijata mieltäni. Etten katoaisi sumuun. Minä. Lapseton. Taistelija. Urhoollisesti tulta päin. Ja silti pitäisi yrittää olla niin kuin ei olisikaan. Täyttää oma kroppa hormooneilla. Huijata omaa systeemiä. Kovilla riskeillä. Miten tähän on tultu.

Tiedättekö sen pienen. Sen suloisen. Sen, jota voisit katsoa loputtomiin kun se nukkuu. Tai kun se syö. Rintaasi. Kun et saa sen tuoksusta tarpeeksesi. Kun et voi ymmärtää, miten nopeasti rakastuit. Silmänräpäyksessä. Ihmettä koko elämä. Valoista se kirkkain. Se, jonka puolesta taistelisit kuin leijonaemo. Kukaan ei voisi suloista ryöstää sylistäsi. Mikään mahti ei voisi muuttaa rakkauttasi. Tiedätkö, sen pienen, joka mullisti maailmasi.

Toivo

Toivon kipinä, joka säilyy murheellisessa sielussa. Toivo siitä, että vielä saisi ottaa kivuttomasti askeleensa. Toivo paremmasta. Väistyisi pahan varjo. Jättäisi jo kärsivän. Jatkaisi matkaansa, ottaisi ne pitkät harppovat askeleensa. Seinää pitkin kulkisi.
Pimeälle kujalle pakenisi. Jäisi, eikä enään koskaan palaisi.
Saisin minä jo hengittää. Vapaasti. Ilman vaijerin kylmää kosketusta.

Kun sydän itkee sisäänpäin. Yksinäisissä hetkissä kipu tuntuu koviten. Tuntuu kuin sydämen kyyneleet täyttäisi vatsan. Eikä se kestä enään. Kiertyy mutkalle. Sylkisi jos osaisi.

Toivon minä, että vielä joku päivä varjot väistyvät valon edestä. Kylmä muuttuu lämpimäksi. Toivon minä, että vielä joku päivä saan luottaa jälleen. Elää toiveeni todeksi.

Sen yhden kerran

Sen yhden päivän kaikki on mahdollista. Sen yhden hetken. Pitäisi ymmärtää. Kiirehtimättä. Ei pysäyttäisi jo liikkeellä olevaa. Menisi mukana. Sen yhden kerran.
Ei se tule takaisin. Vaikka kuinka yrittäisi, pinnistäisi. Ei se käskemällä ilmesty. Ei kiertele sanat kielenpäälle. Mikään ei liiku pakottamalla.
Turha yrittää kaivaa. Ei löydy kaapimalla.
Pysyttele sitten piilossa. Tule kun sinusta siltä tuntuu. Etsi oikea aika ja hetki. Putkahda kun sitä vähiten osaan odottaa. Kaikki värit sylissäsi.
Joskus on hyvä katsoa taakseen. Kääntää päätään, vilkaista, mitä siellä näkyy. Miten erinlaiselta maisema näyttäytyykään. Juurihan seisoin tuolla. Kauempana.
Ei niihin menneisiin askeliin tarvitse jäädä kiinni, mutta niitä voi ihastella aivan uuden valon kajastaessa niihin.
Aamun valo on aivan eri kuin illan.

Juna

Kun se ei koskaan osu omalle kohdalle. Ihme tapahtuu aina jollekin toiselle. Junaa ei pysäytä mikään. Kukaan ei vedä narusta. Kuuluu vain vihellys.
Seison radan vierellä. Junan vauhdin tuntee luissa saakka. Se nappaa melkein kyytiinsä. Ilmavirta heiluttaa hiuksia, saaden ne sotkuun. Hetki vain ja juna on tiessään. Minä seison edelleen radan vierellä. Uskaltaisinko astella radan sisäpuolella. Laskea puiset askeleet. Ajatuksiin hiipii kummallisia asioita siinä kävellessä. Vastaan tulee tunneli. Pelottava, pimeä tunneli. Jatkanko vielä, uskallanko. Pelkään pimeää.
En jatka. Juna meni jo. Tunnen kuinka kipu tanssii sydämelläni. Vieläkö joskus osuisi se minulle tarkoitettu. Pysähtyisi, poimisi kyytiin. Antaisi istua etummaiselle penkille. Saisi katsella ohikiitäviä maisemia. Sydämellä leikkisi ilo. Tuntuisi sielussa saakka rauha. Vielä minä tanssin kirkkaan tähtitaivaan alla. Vielä se ihme osuu minun kohdalle. Siipeni kantavat vielä. Vielä minä..